| Eläkeläisten oikeus sairaanhoitoon |
|
|
|
Eläkeläiset jotka asuvat eri maassa kuin mistä saavat eläkettä Eläkeläisillä, jotka asuvat eri valtiossa kuin mistä saavat eläkettä, on oikeus täyteen terveydenhuoltoon asuinmaassaan sen maan julkisen terveydenhuollon sairausvakuutuslaitoksen kustannuksella, josta he saavat eläkettä. Terveydenhuollon kustannusten korvaamisen avustavaksi välittäjäksi tulee asuinmaan julkisen terveydenhuollon vakuutusyhtiö (mikäli niitä on useampia, niistä voi valita vapaasti). Edellytyksenä on kuitenkin se, että eläkeläinen ei saa nostaa samanaikaisesti eläkettä ulkomailta ja asuinmaastaan. Silloin hän kuuluisi asuinmaansa lainsäädännön piiriin ja olisi siellä myös sairausvakuutettu. Esimerkki A: Eläkeläinen, joka on asunut ja työskennellyt koko ikänsä Suomen alueella päättää asua Tšekin tasavallassa. Siitä huolimatta hän kuuluu yhä edelleen Suomen lainsäädännön piiriin ja on vakuutettu Suomessa. Tšekin alueella hänellä on oikeus täyteen terveydenhuoltoon kuten kaikilla tšekkiläisillä vakuutetuilla vain sillä erotuksella, että terveydenhuollon kustannukset kattaa Suomen julkisen terveydenhuollon vakuutusjärjestelmä, käytännössä Kansaneläkelaitos (Kela). Avustajana korvauksen välittämisessä Kelan ja tšekkiläisen lääkärin välillä toimii eläkeläisen valitsema tšekkiläinen sairausvakuutusyhtiö, johon hänen tulee rekisteröityä. Suomessa tai missä tahansa muussa EU- tai ETA-maassa (Norja, Liechtenstein, Islanti) käydessään eläkeläisellä on oikeus välttämättömään sairaudenhoitoon. Voidakseen käyttää Tšekissä oikeuttaan täyteen terveydenhuoltoon, eläkeläisen täytyy ensin anoa omalta toimivaltaiselta laitokseltaan, ts. Kelalta lomakkeen E121 myöntämistä, jolla hän sitten osoittaa henkilöllisyytensä rekisteröityessään tšekkiläisessä sairausvakuutusyhtiössä. Esimerkki B: Eläkeläinen on tähän mennessä työskennellyt sekä Suomessa että Tšekin tasavallassa. Hän saa siis eläkettä sekä Suomesta että Tšekistä. Hän asuu Suomessa ja on siellä myös sairausvakuutettu. Hän päättää muuttaa asumaan Tšekkiin. Koska hän saa eläkettä molemmista maista, hänen kuulumisestaan lainsäädännön ja siten myös sairausvakuutuksen piiriin määrää asuinpaikka, joksi on tullut Tšekin tasavalta. Hänestä tulee siis tšekkiläinen vakuutettu. |